Sivut

maanantai 25. tammikuuta 2016

Hypistelymuhveja

Tammikuu vetelee jo viimeisiään, mutta minulla on vielä esittelemättä muutama viime vuonna valmistunut työ. 

Joulun jälkeen sain esiteltyä jo kaikki joululahjat, mutta muutama ennen joulua valmistunut juttu odottaa vielä vuoroaan.


Joulun alla LC/Kiuruvesi Helmiina lahjoitti Kiuruveden muistisairaille yhteensä 50 hypistelymuhvia. Minä kannoin oman korteni kekoon neulomalla ja virkkaamalla yhteensä viisi muhvia. Kaksi ensimmäistä esittelinkin jo täällä, mutta kolme viimeksi valmistunutta on jäänyt esittelemättä.


Kaikki kolme tein sellaisista langoista, joille ei ollut mitään muuta suunnitelmaa. Keltaisen virkkasin pehmeästä ja lämpimästä merinovillasta, jota jäi jäljelle tästä pienen vauvan bolerosta. Vihreän palmikkomuhvin langat on jämiä tästä huivista ja näistä sukista.


Tähän raidalliseen muhviin käytin lähes kaikki punaisen, sinisen, harmaan ja ruskean sävyiset sukkalankajämäni. Jätin langanvaihtumiskohdissa pitkät langanpätkät nurjalle, jotka letitin hypisteltäviksi. Tässä kuvaa nurjalta.


Pompulalankaa kuljettelin myös työssä mukana sekä tässä jämälankamuhvissa että keltaisessa ruusumuhvissa.


Kulutus: 120g, 112g ja 150g


3 kommenttia: