Sivut

tiistai 30. joulukuuta 2014

Lumilinnan rakentamista

Perinteisemmät käsityöt on jääneet viimeaikoina vähän vähemmälle, sillä olemme innostuneet rakentamaan lasten kanssa lumilinnaa.


Projekti alkoi muutama viikko sitten, kun edellisen kerran oli suvikeli. Keksimme, että sankkoa apunakäyttäen syntyy kauniita, tasakokoisia lumipalloja helposti.


Kelien kylmentyessä huomasimme, että sankkopaloja voi tehdä myös pakkaslumesta. Projektimme eteni ja ensimmäinen linnamme sai kylkeensä elintasosiiven.


Seuraavaksi linna alkoi huutamaan eteensä kunnon eteistä.


Tämä on ollut meillä vallan mainio konsti saada lapset innostumaan ulkonaolosta, ja äidilläkään ei käy ulkoillessa aika pitkäksi :). Hyötyliikuntaa, raikasta ilmaa ja iloisen mielen saa kaupan päälle!


Lumilinnan tekoon tarvitaan siis vain muovisankko ja pakkaskelillä kastelukannu sekä kylmää vettä.
Pakkaskelillä palat saa onnistumaan parheiten kun painaa lunta sankkoon mahdollisimman tiiviisti. Lisäksi sankon on hyvä olla sisäpinnalta mahdollisimman sileä, että lumen saa varovaisesti yhtenä palana sankosta pois. 



Me teimme pakkaskelissä niin, että rakennettiin aina yksi kerros kerrallaan ja kasteltiin sitten tuore kerros huolellisesti päältä ja sivuilta kastelukannun avulla. Kerros jäätyy aika nopeasti (riippuen tietysti kuinka paljon on pakkasta) ja uutta kerrosta pääsee rakentamaan hetimiten.


Saas nähdä millainen lukaali me tästä saadaankaan aikaiseksi tässä talven mittaan :).

7 kommenttia:

  1. Tein samalla periaatteella lumilinnoja lapsena. Haimme kovasta hangesta lohkareita, joista kasasimme ensin yhden huoneen ja sitten lisää huoneita aina lumitilanteen myötä. Keväällä oli aika iso lumilinna pihassamme. Työ oli todella mielenkiintoista. Välillä oli aputelineinä tontilla olleita rakennustelineitä, joiden väliin kasattiin linnoja. Sangoissa emme kokeilleet lumilohkareiden tekoa. Olisi kyllä nopeuttanut paljoan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen rakentanut lapsena veljieni kanssa lumilohkarelumilinnoja! Erityisen hyviä lohkareita sai lingotuista lumipenkoista.

      Poista
  2. Mahtavan kokoinen linna! :) Toivottavasti talvi on suotuisa linnan jatkolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! Nyt onkin luvannut lauhtuvaa säätä, joka helpottaa lumilinnaprojektimme jatkamista :)

      Poista
  3. Vau, tosi hyvältä näyttää! :) Mäkin haluaisin rakentaa lumilinnaa :D

    VastaaPoista